Meillä kun pruukataan tekemään paljon käsillään, niin isäntä innostui tässä taannoin taas väkertämään ovikransseja. Hän keräsi mustikan ja puolukan varpuja, sekä katajaa, kuusta ja mäntyä havuina. Samalla keruureissulla mukaan tarttui pajunvitsoja kranssien aihioiksi. Ja eipä kestänyt aikaakaan, kun kransseja valmistui. Veimme niitä sitten myytiin myös Porvoon putiikin ulkoseinään, ja omansa saivat myös jo tallin ja navetan ovet. Kuuluipa tuo kertovan, että kissa- Ja koirahoitolakin saavat omansa, sekä kodin, ja jopa lantalankin ovi!

Joulumieltä suoraan metsästä.

001%20%E2%80%93%20Kopio.jpg

058.jpg

056.jpg

Ja kyllä se taas ihana koristella onkin, kun saatiin lunta maisemaa valostuttamaan.