Niin siinä kävi.
Tänään minulla oli myyntivuoro vanhan Porvoon putiikissa. Olin varautunut päivään ottamalla mukaani tietenkin tärkeitä tavaroitani. Ovet aukenivat yhdeksän aikaan, ja heti tupa täyttyi iloisista Jouluostosasiakkaista. Päivä lupaili heti hyää.
Meitä oli siinä pari myyjää puuhissa, ja aamupäivästä jäin jokuseksi tunniksi yksin. Kiirettä piti, ja kassakone kilisi. Tuli iltapäivä, toinen myyjä saapui takaisin paikalle, ja pääsin vihdoin syömään ja hetkeksi huilaamaan takahuoneen puolelle.
Loppupäivästä olimme yhdessä, ja kiirettä piti. Valtaosa asiakkaista oli jälleen itärajan taakaa, kuten niin kovin usein. Näytti siltä, että Joulumyynti on nyt alkanut tehokkaasti. Kaikki olivat hyväntuulisia ja ihastelivat monenmoisia taidokkaasti valmistettuja käsitöitä. Saimme pysyä kassalla vastailemassa kysymyksiin, ja rahastamassa, sekä paketoimassa ostoksia.

Itselläni loppui vuoro neljän kieppeissä. Kipaisin takahuoneeseen, ja suunnittelin laittavani tänne tänään kuvia vanhan Porvoon alkavasta Joulutunnelmasta, joita olin kamerallani napsinut. Myös ruokakauppaan oli aikomus kotimatkalla mennä, sillä kotona kaapit kolisivat tyhjyyttään, kun arki on ollut hieman repaleinen pienten vesirokkopotilaiden hoitamisen seurauksena.Vaan mitä kauhukseni huomasinkaan... Takahuoneesta kassistani oli viety koko rahapussini!! Hätäännyin ihan toden teolla, ja ryntäsin kaupasta ulos ja kiersin koko vanhan Porvoon siinä toivossa, että rosvo olisi hyljännyt lompakkoni jonnekin, putsattuaan sen. Vaan eipä sitä enää missään näkynyt. Tuli kauhea kiire soittamaan kotiin, josta sain netin avulla mieheltäni numeron, jossa voin kortit ja pankkitunnuslistat kuolettaa, jotka nekin mukana kulkivat. Oli hetken epätoivoinen olo.Marssin takaisin putiikin takahuoneeseen ja sadattelin asiaa. Samalla tajusin, että eipä ollut uutta kameraanikaan enää missään! :( Kamera, joka oli täynnä vesirokkoisten lasteni nikunakkikuvia! Voi öljy. Kyllä tuli pidemmäksini hetkeksi puistattava ja surullinen olo.

Lähdin ajelemaan kotiin. Nyt täytyy vain odottaa arkea, että pääsee tarkistamaan pankkiin tilit, sekä kauppaan myös. Rikosilmoitus jäi vielä tekemättä. Huomenna soitan siitä. Minun on nyt vain ajateltava niin, että oli onneni, että en rosvoa havainnut itse teossa. Olen sen verran tempperamenttinen luonne, että siinä olisi voinut tehdä kipeää joko rosvolle, tai sitten itselleni. Kun ei sitä nykyaikana ikinä tiedä, että mitä kättä pidempää sitä kullakin on mukanaan...
Vaan sen sanon, että taisi loppua viimeinenkin hyväuskoisuuteni ihmisiin juuri tänään! Ei sitä voi luottaa, kuin itseensä. Kurjasti jäi jälleen kerran mieleen kalskahtamaan tuo itänaapureiden tyyli tulla tänne rosvoamaan. Vaikkakaan varmahan en heidänkään syyllisyydestä voi olla.

Voi pahus sentään. Sapettaa!