Huoneiden asukasjakoja uudistaessa otti siis nuorempi vesseli mielellään pikkusiskon samaan huoneeseen.
Enkä tuota asiaa yhtään ihmettele, niin ovat vauhdikkaita ja iloisia molemmat.
Huoneessa on vielä hienosäätö kesken, sillä raskaat siniset verhot saavat tilalleen raikkaan laskosverhon, kunhan ehdin hakemaan listat kaupasta. Verhon ompeli lapsuudesta asti paras ystäväni, jonka kanssa olemme samoihin aikoihin opiskelleet ompelualaa Tampereella. Hän on verhonero!

Mutta huoneeseen; siinä sitä onkin änkeämistä, kun kaksi tavararohmua koittaa sijoittaa edes jotenkin toimivasti yhteen huoneeseen. Huone on vanhan pankin entinen neuvotteluhuone, ja siksi kovin valoisa, vaikka sijaitseekin talon varjoisalla puolen. Suuri ikkuna on miltei yhden seinän kokoinen, ja siitä tulee sisälle valoa ihan tolkuttomasti, myös pimeään talviaikaan. Muuta hyvää siinä ei olekaan, sillä eteensä ei viitsi mitään sijoittaa, ja viileäkin se hieman on, vaikka laseja on useampi kerros. Lapset kyllä tykkäävät, kun isosta ikkunasta näkee tiellä kulkijat ja kaverit vaivattomasti.

Huoneesta löytyy koulupojalle parvisängyn avulla rakennettu oma nurkkaus, pikkuneidille rajattu oma puuhakulmaus, sekä vielä jää yhteistä leikkitilaa ja kouluvesselin vaatekaappi roinahylly-naapureineen.
Tavaraa on, mutta kaikki on todettu järjestellessä vielä Tärkeiksi, joten kaikille on koitettu löytää edes jonkinmoinen oma paikka. Nykyään leikitkin on siivoiltu hienosti illan tullen yhteistuumin pois, ja huoneessa on säilynyt melko hyvin siivo. Tottahan toki leikit ja värit lastenhuoneeseen kuuluvat, mutta täysikaaosta en vielä kaksikon huoneesta ole löytänyt.
Ja se on hieno suunta asioille. Löytyy tarvikkeetkin sitten aina
paremmin uuden päivän uusiin leikkeihin!

Kuvia lasten valtakunnasta seuraa...

012-normal.jpg

044-normal.jpg

015-normal.jpg

019-normal.jpg

020-normal.jpg

040-normal.jpg

034-normal.jpg

038-normal.jpg

024-normal.jpg

Kyllä lapsilla on kaikkea ihanaa kasapäin :)